Honor 8 käyttökokemuksia (2/3)

Tämä on aiemmin Telia Yhteisössä / Sonera Klaanissa julkaistu käyttökokemusartikkeli, joka on sittemmin tuotu näkyviin myös TekniikkaPenkkiin.

Nyt on tullut hetkisen aikaa otettua jo tuntumia uuteen Honor 8:aan, ja voisin käydä vähän läpi puhelimen toimivuutta jokapäiväisessä käytössä, sekä tuota puhelimen dual-sim ominaisuutta.

Niille, keille tällä on merkitystä, niin Honor 8:n dual-sim on mallia active, eli voit vaikka soittaa itsellesi toisesta sim-kortista toiseen jos niikseen tahdot. Kannattaa kuitenkin huomata, että vain toisen kortin dataa pystyy käyttämään, ja määritys pitää tehdä puhelimen asetuksien kautta. Toisin sanoen, toisessa kortissa on kaikki ominaisuudet käytössä, ja toisessa vain 2G puhelut.

Itselläni Honor 8 on ollut käytössä töissä ja vapaa-ajalla koko testin ajan. Dual-sim ominaisuuden ansiosta minun ei enää tarvitse kantaa töissä kahta puhelinta, vaan pärjään koko päivän yhdellä luurilla.

Kahden sim-kortin käyttäminen puhelimessa on hyvinkin yksinkertaista, ainakin itselläni käytössä olevien softien kanssa. Puhelimen oma soittosovellus osaa näyttää molemmille korteille omat soittonapit lähtevää puhelua soittaessa, ja saapuvat puhelut voi erottaa sim-korttikohtaisilla soittoäänillä sekä puheluikkunan yläreunassa näkyvällä numerollisella sim-kortti-ikonilla jossa lukee kortille antamasi nimi. Itse olen nimennyt kortit mielikuvituksellisesti 1 = Sonera, 2 = Työ.

Mikäli toinen kortti on vaikkapa vain saapuvia puheluita varten, voi asetuksista muuttaa Dual SIM call kohtaan vaihtoehdon Simple, jolloin vain toisen kortin soittonappi näytetään.

Puhelulokin listassa näkyy myös jokaisen puhelun alla numerollinen sim-kortti-ikoni, joka kertoo kumpaan simmiä puheluun on käytetty. Saapuvissa puheluissa toivoisin kyllä jotain selkeämpää visuaalista indikaattoria siihen, kumpaan simmiin puhelu tulee. Omaan silmään tuo yläreunan ikoni ja teksti on vähän turhan pieni. Hyvä lisä olisi OnePlus 3:sta löytynyt mainio saapuvien puheluiden korostus värillä. Tosin OP3:ssa taas ei ole sim-korttikohtaista soittoääntä, joten suo siellä ja vetelä täällä…

 

Honor 8:n äänenlaatu puheluissa on muuten hyvä ja miellyttävä. Kaiuttimessa on sopivasti potkua tekemään äänestä tanakan ja selkeän. Kuulokkeen pitää kylläkin olla aika tarkasti korvan kohdalla, tai ääni alkaa nopeasti vaimenemaan. Bluetooth-yhteys töissä käyttämääni Plantronicsin headsetiin sekä auton handsfreehen on toiminut 100% luotettavasti. Myös kaiutinpuhelutoiminto on aivan erinomaisen toimiva. Puhelukumppanit eivät yleensä edes pysty kuulemaan puhunko puhelimeen normaalisti vai kaiuttimen kautta, ja tuota on pystynyt käyttämään auttavasti jopa autossa ollessa kun handsfreestä oli akku loppu.

Akunkesto Honor 8:ssa on ollut erinomainen. Akussa riittää potku aivan kirkkaasti iltaan saakka, hiljaisempia päivä menee putkeen kaksikin päivää ilman latausta, ja käytössä on kuitenkin koko ajan sähköpostien synkkaus, pikaviestimet, some-appsit ja muut normaalit akunkuluttimet. Huawein akunsäästötekniikat ja Android 6:n Doze-toiminto tekevät sen, että luurin ollessa yön pöydällä ei akkua kulu montaakaan prosenttia, toisin kuin vaikka aiemmin mainitussa OP3:ssa, jonka stand by -virrankulutus on huomattavasti suurempaa kuin Honorissa.

Honor 8:n Kirin 950 suorittimen ja 4 Gt:n muistin yhdistelmä tuntuu edelleenkin riittävältä jokapäiväiseen käyttöön. Kaikki hommat hoituvat tasaisen luotettavasti ilman suurempia miettimisiä. Joidenkin softien kanssa huomaan, että Honor miettii asioita aavistuksen pidempään kuin tehokkaammilla sisukaluilla varustettu OP3, mutta mistään suurista eroista ei tässä siis voida puhua. Eron huomaa vain, koska luuri vaihtui lennosta toiseen ja käytössä ovat täysin samat softat.

Omassa käytössäni puhelin on pysynyt hienosti verkoissa kiinni, oli kyseessä wlan, 4G, 3G tai 2G. Datanopeudet ovat olleet mukavia myös hankalammissa paikoissa, kuten firmamme alakerran sisäosissa, missä rakenteet heikentävät kuuluvuutta. Tällä rintamalla ei siis näppituntumalla ole mitään ongelmaa, vaikka joissain ulkomaisissa testeissä verkostatippumisista onkin valitettu. Tosin Suomen mobiiliverkot ovat niin paljon paremmassa jamassa kuin oikeastaan missään muualla, että täällä kaikki ”perushyvät” laitteetkin suoriutuvat erinomaisesti kunhan ei mennä verkkojen rajamaille metsiin ja erämaahan.

Kaiken kaikkiaan tähän astisen käytön perusteella Honor 8:sta on jäänyt hyvin positiivinen fiilis. Puhelin on hyvinkin silmää miellyttävä, ja kaikin puolin toimiva ja kykenevä peli.

Ainoaksi miinukseksi mieleeni on jäänyt puhelimen materiaalivalinnoista johtuva aivan tolkuton liukkaus monilla pinnoilla. Tämä on se hinta minkä puhelimen ulkonäöstä joutuu maksamaan. Mikäli puhelin on yhtään kaltevalla pinnalla, vaikka sohvatyynyllä, tulee se varmasti liukumaan niin pitkälle kuin kaltevaa pintaa riittää. Eipä ole itsellä koskaan aikaisemmin puhelin liukunut sohvatyynyn päältä ensin tyynyjen väliin ja sieltä runkojen välissä olevan pienen rakosen läpi lattialle saakka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.