OnePlus 7 käyttökokemukset, osa 2

Artikkeli on julkaistu alun perin Telia Yhteisön Käyttökokemukset – OnePlus 7 -keskusteluketjussa (linkki: http://urlie.eu/OP7-2 ).

Luuri on nyt ollut minulla käytössä vähän yli pari viikkoa, joten kokemuksia on kerennyt jo kertymään jonkin verran. Puhelin on ollut mukana matkalla niin helteisellä etelänlomalle ja festareilla kuin kotitouhuissa ja työpaikalla. Kuvia on tänä aikana tullut otettua noin 350, joten kamerankin kyvyt alkavat olemaan jo aika tuttuja.

Ulkonäkö ja rakenne

Puhelimen ulkoisia ominaisuuksia tulikin käytyä läpi jo edellisessä viestissäni, mutta mainitaan niistä vielä pari asiaa. Designiin on tehty pari kevyttä muutosta OnePlus 6:een verrattuna. Niin pieniä kuin nämä muutokset mm. äänenvoimakkuuspainikkeisiin ja sivun slideriin ovatkin, niin jotenkin ne tuntuvat ainakin omaan käteeni osuvan paremmin paikalleen ja tarjoavat paremman tuntuman kuin aiemmin . Kuuloke taas on tässä mallissa sijoitettu aivan puhelimen yläreunaan jopa vähän yläviistoon. Tämä on johtanut siihen, että puhelinta tarvitsee pitää hitusen alempana kuin mihin olen tottunut, joten puhelimen sijainti korvalla on tuntunut ainakin näin aluksi jotenkin epäluonnolliselta. Tähän kyllä varmastikin tottuu pienen hetken päästä, mutta olen tähän asiaan kuitenkin kiinnittänyt huomiota nyt aluksi. Lisäksi puhelut taitavat kuulua aika hyvin lähiympäristössä oleileville, päätellen siitä kuinka vaivattomasti samassa huoneessa oleskellut vaimoni on pari kertaa puheluihini osallistunut…

Puhelimen rakenteessa ja laaduntunnussa ei ole pienintäkään vikaa, vaan kaikki osat istuvat paikalleen ja toimivat täydellisesti. Puhelimessa on myös mukavaa premium-tunnetta kädessä pitäessä, sen peilaavat lasipinnat ja syvä teräksinen värisävy ovat sanalla sanoen kauniita. Lasipintojen huono puoli on kuitenki perinteiseen tapaan niiden liukkaus, ja onnistuinkin jo tämän parin viikon aikana kerran kämmentämään puhelimen maahan. Onneksi tästä ei jäänyt kuin pieni jälki kulmaan koska puhelin osui maahan alumiinikulma edellä. Tätä asiaa sivutakseni, puhelimen mukana tulee kirkas silikoninen suojakuori, joka kannattaakin ottaa käyttöön etenkin festareita tai muita vauhdikkaampia rientoja varten.

mirrorgray.jpg

Värivaihtoehtoja ei Suomen markkinoilla ole tällä hetkellä kuin yksi, eli tämä Mirror Gray. Henkilökohtaisesti olisin toivonut OnePlussan tuovan muitakin värivaihtoehtoja myös Euroopan markkinoille, onhan mallista kuitenkin tarjolla myös punainen vaihtoehto Kiinan ja Intian markkinoilla. OnePlus 7 Pro -mallille on tarjolla muitakin värivaihtoehtoja, joista etenkin uusi vaalea Almond olisi ollut kyllä huikea myös tavalliselle seiskalle. Vaikka Mirror Gray on erittäin tyylikäs ja hyvin toteutettu väri, tuntuu se omaan silmääni vähän pliisulta aiempaan punaiseen OnePlus 6:een verrattuna.

OnePlus 7:ssä ei ole enää perinteistä 3,5mm kuulokeliitäntää, vaan sen kanssa on käytettävä joko bluetooth- tai USB-C -kuulokkeita, tai USB-C-3,5mm adapteria perinteisten kuulokkeiden liittämiseksi. Henkilökohtaisella tasolla tämä ei ole minulle suuri menetys, koska käytän pääasiassa bluetooth-kuulokkeita, mutta bt-luurit kun unohtuivat lomamatkalla kotiin niin nytpä ei sitten ostettu vitosen nappikuulokkeita satunnaista kuuntelua varten kuten edellisellä kerralla tein kuulokkeiden unohtuessa kotiin.

Näyttö ja sormenjälkilukija

OnePlus 7:ssä on 6,41″ kokoinen Optic AMOLED -näyttö jossa on 2340×1080 pikselin resoluutio, eli kuvasuhde on vähän normaalia 16:9 kuvasuhdetta pidempi 16,5:9. Näytön värisävyt ovat käyttäjän kalibroitavissa, ja oletusasetuksilla ne ovat mielestäni melko neutraalit ja realistiset. Joidenkin valmistajien AMOLED-näytöt ovat tupanneet olemaan omaan makuuni vähän liian värikylläisiä ja epärealistisia, joten olinkin tyytyväinen ettei OnePlus ole lähtenyt tähän kelkkaan mukaan. Omaan silmääni sopi parhaiten Display P3 määritys oletusasetuksilla, joten pienen testailun jälkeen se jäikin käyttöön. Oletusasetus oli muuten miellyttävä, mutta aavistuksen turhan lämmin omaan makuuni.

Näytön automaattinen kirkkaudensäätö tuntuu toimivan melkolailla hyvin ja loogisesti, mutta jäin kaipaamaan näytöltä vielä hitusen verran lisää kirkkautta kaikkein aurinkoisimpia päiviä varten. Kaikkiin muihin tilanteisiin potku riittää vallan mainiosti, mutta suorassa kirkaassa auringonpaisteessa näyttö tuntuu aurinkolasit päässä aavistuksen himmeältä. Mielenkiintoisena pointtina näytön suojakalvo tuntuu keräävän kaiken mahdollisen pölyn itseensä kiinni taskunpohjalta kuin magneetti, liekö materiaali muuttunut aiemmasta jossa aivan vastaavaa en huomannut.

Kosketukseen näyttö vastaa täysin virheettömästi, enkä ole huomannut kosketusten jääneen ottamatta tai puhelimen tehtailleen omia haamukosketuksia. Myös näytön alle sjoitettu sormenjälkilukija toimii pääsääntöisesti erittäin hyvin ja luotettavasti. Subjektiivisen mutuilun perusteella hankaluuksia tuntuisi aiheuttavan etenkin kosteat tai rasvaiset sormet. Joskus myös vaikutti siltä, että jos lukijan kohtaan oli kerääntynyt enemmänkin sormenjälkiä, piti näyttö puhdistaa siltä kohdin ennen kuin lukija pelasi taas kunnolla. Aivan erillisen lukijan luotettavuuteen ei siis pidemmällä käytöllä päästy, mutta luotettavuus on jo kuitenkin aivan hyväksyttävällä tasolla.

Kamera

Puhelimen kamera onkin päässyt jo kovaan testiin, kun heti sen saatuani lähdin viikoksi ulkomaille ja viime viikonloppuna olin festareilla. Kuvauskalustona on ollut pelkästään puhelin, enkä kyllä suurimmaksi osaksi olisi muuta kaivannutkaan mukaan. Verrattuna aiempiin puhelimiini sallii OnePlussan (jo kutosessakin ollut) 2x zoom aivan uusia ulottuvuuksia kännykkäkuvaamiseen. Kameralla pystyy kuvaamaan todella laajoja maisemakuvia laajakuva-asetuksessa ja  2x zoomilla napattu räpsy taas tuo kohteen huomattavasti lähemmäs.

wide.jpg

OnePlus 7 pääkamera on varustettu Sonyn laadukkaalla ja kyvykkäällä 48 Megapikselin IMX 586 kuvakennolla. Vakioasetuksilla kamera kuvaa kennon täydellä tarkkuudella ja samplaa tästä 48 MP kuvasta lopulta tuloksena 12 MP kuvan käyttäen kuvan parhaiten onnistuneita pikseleitä (MSVain, virallinen OnePlus-keskustelu). Käytännössä kyseessä on ilmeisesti binning-toiminto, jossa kamera ”yhdistää” vierekkäisiä pikseleleitä yhdeksi isoksi pikseliksi. 48 MP kenno 2×2 pikselin binningillä kun tuottaa juurikin tuon 12 MP mikä on kameran oletustarkkuus. Binninging avulla voidaan saavuttaa parempi kuvanlaatu etenkin hämäräkuvauksessa, ilman kohinatason huomattavaa nousemista.

Muutoinkin puhelimen kamera vaikuttaa sangen kyvykkäältä. Kennon dynamiikka tuntuu mukavan laajalta, mikä mahdollista hyvien kuvien saamisen myös vastavalossa ja muissa hankalissa tilanteissa.

omppu.jpg

OnePlus käyttää kaksoiskameraratkaisussaan pääkuvakennon ohella 5 MP apukennoa, jonka pääasiallinen tarkoitus on syvyystiedon kerääminen bokeh-efektiä varten. Kamerasta löytyy erillinen muotokuvatila jossa syvyysefektiä luodaan apukennon avulla lisää. Kameran optiikan suuri f/1.7 aukko tosin mahdollistaa mukavan taustan pehmennyksen myös ilman erillisiä vippaskonsteja, ainakin omaan silmääni nuo kikkakolmosilla luodut taustapehmennykset näyttävät aina vähän keinotekoisilta. Alla olevassa kuvassa samasta kohteesta kuva vasemmalla normaaliasetuksella ja oikealla muotokuva-asetuksella. Oikeanpuoleisessa kuvassa syväterävyysalue on silmin nähden kapeampi, mutta pehmennys ei ole niin luonnollisen näköinen kuin vasemmalla olevassa kuvassa. Muotokuvatilassa saa aikaiseksi hauskoja tilannekuvia vaikkapa altaassa touhuavasta lapsesta, mutta sama keinotekoisuuden tuntuma mielestäni vaivaa vähän niitäkin. Jokainen miettiköön omalla kohdallaan käyttääkö muotokuvatilaa vai normaalia tilaa näissä tilanteissa.

bokeh.jpg

Puhelimessa on myös erillinen yökuvaustila, Nightscape, jonka on tarkoitus tuoda lisää sävykkyyttä, eloa ja kirkkautta yökuviin, ja niin se tottavieköön tekeekin! Yökuvatila soveltuu erityisen hyvin maisemien ja arkkitehtuurin kuvaamiseen hämärässä. Yötilassa otetuissa kuvissa on huomattavasti enemmän yksityiskohtia ja ”eloa” kuin normaalitilassa otetuissa kuvissa. Pienemmässä koossa katsottuna kuvat näyttävät jopa hämmentävän hyviltä, mutta lähelle zoomattuna käsittelyalgoritmin aiheuttamat terävöitysefektit ja muut käsittelyjäljet alkavat tulemaan esiin. Nightscape vie kuitenkin yökuvaamisen kännykällä todella kovalle tasolle, jos vain kohde on riittävän paikallaan sen käyttämän HDR-kuvantamisen toimimiseksi.

nightscape.jpg
nightscape2.jpg

Sonyn kuvakennon kyvyt tulevat hyvin esiin myös normaalitilassa kuvatessa. Muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan saavani järkeviä, käyttökelpoisia kuvia festarilavalta pimeässä, mutta niinpä se vain nykyään onnistuu.

keikka.jpg

OnePlus 7:n kamera tarjoaa erittäin laadukasta ja tasalaatuista kuvaa jopa hyvin hankalissakin paikoissa. Minun on hankala löytää oikeastaan mitään varsin negatiivista sanottavaa kamerasta ja sen kuvassovelluksesta. Kamera toimii useimmissa tilanteissa kuin ajatus, eikä minun ole vielä tähän mennessä tarvinut kertaakaan hakea manuaalisäätöjä kamerasta esiin, koska automatiikka on osannut naulata kuvanlaadun kohdilleen joka kerta.

Suorituskyky ja akunkesto

Oneplus 7 on saatavissa kahdessa konfiguraatiossa, 6GB RAM + 128GB tallennustila tai 8GB RAM + 256GB tallennustila. Näistä jälkimmäinen on saatavissa vain OnePlussan omasta verkkokaupasta ja ensimmäinen myös yleisesti jälleenmyyjiltä. Puhelin on varustettu Qualcomm® Snapdragon™ 855 suorittimella, ja tallennustila on nopeaa UFS 3.0 tyyppiä. Nopea suoritin ja levy yhdistettynä riittävään muistimäärään takaa puhelimen jouhevan toiminnan oikeastaan tilanteessa kuin tilanteessa. Minkäänlaista nykimistä tai miettimistä ei ole tänä aikana tullut vastaan, vaikka olisin hyppinyt useiden sovellusten välillä tekemässä asioita. Pelitehoista en osaa sanoa, koska itse en ole pelaajatyyppejä, mutta uskon näillä spekseillä pelienkin pyörivän ongelmitta.

Akun koko on 3700 mAh, joka ainakin omassa käytössäni riittää koko päiväksi oikeastaan kaikissa kuviteltavissa olevissa tilanteissa. Normaalipäivän jälkeen akkua on tuntunut olevan yleensä jäljellä noin 60-70%. Viime viikonloppuna menin 41 tuntia yhdellä latauksella ja pätkän päätteeksi akkua oli vielä 33% jäljellä. Tähän aikaan mahtui mm. toistasataa valokuvaa, pari lyhyttä puhelua, 2h 40min SOT sekä puolisen tuntia wifi hotspotia. Uskallan siten veikata, että kovemmillakin käyttäjillä on mahdollisuus päästä täyden päivän akun kestoon OP7:n kanssa.

Yhteenveto

Hymiö Kieli

Kaiken kaikkiaan OnePlus 7 on jättänyt minuun erittäin positiivisen vaikutelman. Firman puhelimet ovat minulle jo aiemmiltakin vuosilta tuttuja, olen omistanut myös OP3 ja OP6 puhelimet. Vaikka aiempi OP6 oli mielestäni ”täydellinen” puhelin, enkä osannut edes kaivata uutta laitetta (tää on paljon sanottu multa vuoden käytön jälkeen  ), on uusi seiska onnistunut vielä parantamaan ominaisuuksia ja käyttökokemusta aiempaan verrattuna.

Noin 550 euron hintaluokkaan asettuva puhelin tarjoaa hyvää vastinetta rahoille. Ostaja saa rahojensa vastineeksi sulavan käyttökokemuksen, erinomaisen kameran ja aitoa premium-tuntumaa ja ulkonäköä tarjoavan laitteen, jossa ei olo oikeastaan mitään tärkeitä puutteita. Viimeisimpiä uutuuksia ja  lippulaivaominaisuuksia hakevan kannattaa katsastaa vielä isoveli 7 Pro, jonka korkeampi hintalappu on mahdollistanut vielä muutamien lisäkikkojen tuomisen puhelimeen.

Niille jotka kaipaavat tasaisen laadukasta ja varmaa suorittajaa lippulaivaominaisuuksilla voin ehdottomasti suositella OnePlus 7 perusmallia. Et varmasti tule pettymään.