Android Auto – Lisää älyä infotainmentiin

Ajattelin jakaa vähän tietoja omiin kokemuksiini perustuen Android Autosta ja sen virittelemisestä toimintakuntoon. Hankin tuossa hetki sitten uuden (käytetyn) auton, jossa on kohtuullisen kehittynyt infotainment-järjestelmä, josta kuitenkin puuttuu mm. integroitu navigaattori. Koska auton systeemi tukee Android Autoa, jonka avulla on mahdollista saada Google Maps (tai Waze) navigaattori näkymään auton isommalta näytöltä, päätin tutkia kuinka sen saisi toimimaan.

Ensimmäinen ongelma tulee kohdalle, kun yrittää ladata Android Autoa Googlen sovelluskaupasta. Mikäli maaksi on asetettu Suomi, loistaa AA poissaolollaan, eikä sitä löydy Play kaupan haulla. Syy on se, että Google ei ole julkistanut palvelua vielä virallisesti Suomessa, joten täkäläiset eivät myöskään voi appsia Play kaupasta ladata. Tämän ongelman pystyy kiertämään lataamalla Android Auton asennuspaketin APKMirror-palvelusta. Softien asentamiseen ohi Play kaupan tulee aina suhtautua vähän varauksella, ettei tule asentaneeksi haittaohjelmaa puhelimeensa, mutta APKMirror on tunnettu palvelu, ja ainakin tämän hetkisen tiedon mukaan myös luotettava lähde sovelluspaketeille. Asennuspaketin asentamisen jälkeen AA ei enää välitä käyttäjän sijainnista, vaan toimii aivan normaalisti. Pääsääntöisesti puhelimen asetuksista pitää sallia asennukset Play Kaupan ulkopuolisista lähteistä mikäli .apk-paketteja meinaa APKMirrorista asentaa. Asetuksen sijainti riippuu vähän puhelinvalmistajasta, esim Huawei P10:ssä asetus löytyy Turvallisuus & Yksityisyysasetuksien alta Lisäasetukset valikosta -> Tuntemattomat lähteet.


Lisäys 18.3.2019: Lue tarkemmat asennusohjeet uudesta postauksesta Android Auton asentaminen APK Mirrorista


Android Auto tarjoaa kiteytettynä ajamiseen optimoidun, yksinkertaistetun käyttöliittymän puhelimen sovelluksille. Kun puhelimen liittää kaapelilla auton usb-porttiin, kysyy auton infotainment vaihdetaanko bluetooth-yhteydestä usb-yhteyteen, sen jälkeen AA käynnistyy,  eikä puhelinta pysty enää käyttämään tavallisesti AA:n ollessa aktiivinen, vaan appseja käskytetään enää vain AA:n kautta. Perus käyttöliittymä on simppeli, ja sisältää pikanäkymän ”tärkeisiin tietoihin” ja alareunassa linkit navigointiin, puhelimeen, takaisin päänäkymään palaamiseen, musiikkiin ja auton omaan infotainmentiin siirtymiseen. ”Tärkeissä tiedoissa” näkyy esimerkiksi pikalinkki viimeisimpään haettuun osoitteeseen / kotiin navigoimiseksi, paikalliset säätiedot, sekä viimeisin puhelu.

Android Auto sisältää monia ominaisuuksia, joista osalle voi löytyä vastine auton infotainmentista, ja osalle ei. Esimerkiksi musiikin kuuntelu bluetoothin yli tai kaapelilla 3,5mm liitäntään liittämällä on aika perusominaisuus nykyautoissa, mutta AA vie musiikin kuuntelun osittain pidemmälle tarjoamalla suoran käyttöliittymän suosituille musiikkisovelluksille, kuten Spotifylle ja Google Play Musiikille. Oman Opelini soitin osaa kyllä vallan sujuvasti soittaa musiikkia Spotifysta ja ohjata toistoa, mutta AA:n kautta Spotifyta voi käyttää yleensä monipuolisemmin ja helpommin kuin auton omalla järjestelmällä, koska sen kautta voi mm. soittaa omia soittolistoja ja selata uusia julkaisuja, kun taas auton oma järjestelmä osaa lähinnä play/pause ja kappaleenvaihtotoiminnot. Täysiä hakutoimintoja Spotifyhin AA ei tarjoa, joten on suosikkeja tai soittolistoja kannattaa kasailla ennen reissuun lähtöä.

AA:n kautta voi myös käyttää Google Assistantia, eli Androidin ääniohjausta, mutta sen suomen kielen tuki on aika heikoissa kantimissa (sitä ei siis ole), joten Assistantia pitää käskyttää englanniksi jos sitä mielii käyttää. Assistantin avulla on mahdollista soittaa ja vastaanottaa puheluita, sekä lukea ja lähettää viestejä (sms/WhatsApp/Telegram/jne). Itse en kyllä ole koskaan päässyt sinuiksi ääniohjauksen kanssa (koska ne eivät koskaan toimi oikein), mutta joku voi pitää tuotakin ominaisuutta hyödyllisenä.

Itselleni se suurin syy AA:n asentamiseen oli Google Maps navigoinnin saaminen auton omalle näytölle, joka on paitsi puhelimen näyttöä isompi, myös paremmin sijoiteltu kuin mitä kännykkätelineeni , jossa luuri jää osittain ratin taakse. Esimerkiksi kotiin navigoiminen tapahtuu varsin helposti painamalla AA:n aloitusnäytön linkkiä. Sen jälkeen näytölle tupsahtavat reittivaihtoehdot joista valitaan mieleisin, ja aloitetaan navigoiminen Navigate-napista.

Navigoinnin aikana reittiohjeet näkyvät selkeästi auton ruudulla, ja ne kuuluvat myös puhuttuna auton äänijärjestelmän kautta. Google on viime aikoina myös tuonut ratkaisun itseäni alkuajoista vaivanneeseen ongelmaan, eli nykyään navigoinnin kielen voi valita puhelimen valikosta, kun aiemmin kieli valikoitui automaattisesti puhelimen kielen mukana. Koska itse tykkään käyttää puhelimia ja tietokoneita englanninkielisinä, on tämä aiheuttanut myös navigaattorin pöpisevän englanniksi. Asetus löytyy puhelimen Google Maps sovelluksesta Settings -> Navigation Settings -> Voice Selection. Siellä voi myös säätää puhuuko navigaattori ohjeet ääneen puhelun aikana vai ei.

Puheluiden vastaanottaminen onnistuu Android Auton avulla helposti, mutta puheluiden soittaminen auton kosketusnäytön kautta ei olekaan ihan niin simppeliä.  AA nimittäin näyttää vain suosikkilistasi, sekä noin kymmenkunta viimeisintä puhelua kontaktilistalla. Jostain syystä Google on päätynyt ratkaisuun, jossa toisin kuin kaikissa bluetooth-handsfee systeemeissä, ei AA:n avulla voi selata kontaktilistaa läpi auton näytöllä. Googlen vision mukaan soittaminen muihin kontakteihin hoidetaan puheohjauksen avulla, ja taisinkin jo alussa mainita mikä sen suomen kielen tuen tilanne tällä hetkellä on. Yritäpä soittaa englanninkielisellä ääniohjauksella vaikkapa Artturi Möttöselle niin voi olla hankalaa… Jostain kumman syystä kuitenkin numeroiden näpyttely numeronäppäimistölle on riittävän turvallista, ja se on ihan ok ja niin voi tehdä, mutta valmiita kontakteja kontaktilistasta ei voi hakea.

(Tilanne muuttunut, lue myös päivitys alta) Sama logiikka (tai sen puute) heijastuu myös navigaattoriin. Kohteita voi AA:n kautta hakea vain äänikomennoilla tai viimeisimpien hakujen/kohteiden listalta. Kannattaa siis huomioida tämä, ja hakea osoite valmiiksi puhelimen kautta listalle ennen kuin pistää puhelimen kiinni usb-kaapeliin. Lisäksi muitakin ongelmia omalla kohdallani on esimerkiksi se, että AA laittaa navigoinnin ääniopasteet soittimen ns. pääaudiokanavalle, eli se säätyy samaan aikaan kuin musiikin äänenvoimakkuus. Muutenhan tämä ei olisi välttämättä ongelma, mutta navigaattorin ääni on huomattavasti hiljaisemmalla tasolla kuin radio. Kuuntelen radiota yleensä noin äänenvoimakkuudella 10, kun taas navigaattorissa pitäisi pitää noin 20-25 jotta opasteet kuulisi kunnolla. Ongelman voi kiertää siten, että kuuntelee musiikkia Spotifysta, jonka äänenvoimakkuus on samalla tasolla navigaattorin kanssa. Netistä lukemalla ole ymmärtänyt, että osa autosoittimista osaa laittaa navigaattorin opasteäänen ”puheäänen” tms kanavalle, jolloin sitä sitä säädetään radiosta erikseen, joten tämä ongelma ei välttämättä ole ongelma kaikissa autoissa. Omaan autooni tehdään infotainmentille softapäivitys ensi viikolla, ja odotan mielenkiinnolla muuttuuko tilanne päivityksen jälkeen.


Päivitys 6.2.
Autoni kävi huollossa, ja siellä radion softa päivitettiin, koska se hukkasi alati kanavanimet suosikeista. Päivitys ratkaisi myös kaksi pahinta ongelmaa Android Auton navigoinnissa: Navigaattorin ääni on siirretty ”Audio”-kanavalta ”Puheääni”-kanavalle, joten sitä voi säätää erikseen musiikin äänenvoimakkuudesta. Säätäminen tapahtuu silloin, kun navigaattori puhuu ohjeita. Käsittääkseni tämä on sama säätö, kuin auton ääniohjausnappia painaessa säädettävä kanava. Lisäksi Mapsin navigointiin ilmestyi tekstihaku osoitteille! Yläreunan mikrofonikuvakkeen vieressä on nyt hakukenttä, jota painamalla saa näppäimistön esiin ja sen avulla voi hakea osoitteita kirjoittamalla. Koko systeemin käytettävyys parani juuri kerta heitolla aivan uuteen luokkaan!


Android Autosta jäi jotenkin aika kaksijakoinen fiilis. Osa ominaisuuksista on hyviä, ja esim. navigointi auton omaa näyttöä käyttämällä on kiistatta mukavampaa kuin kännykän ruudulta, mutta taas kaikki kankeus osoitteiden ja kontaktien haussa jättää fiiliksen, että mitähän ihmettä ne Googlen suunnittelijat ovat taas miettineet kun ovat tätä tehneet. Omalla kohdallani Android Auton käyttö jää suurella todennäköisyydellä vain tilanteisiin, joissa pitää käyttää navigaattoria. Muuten auton oma infotainment osaa hoitaa asiat riittävän hyvin, ja esimerkiksi puheluiden osalta paremmin kuin AA.

18 vastausta artikkeliin “Android Auto – Lisää älyä infotainmentiin”

  1. Moi, voitko neuvoa mistä tuolta linkistä pystyy asennuspaketin lataamaan?

    1. Terve, asennuspaketin saa ladattua kun menee linkistä APK Mirroriin, rullailee vähän alaspäin kohtaan All versions, klikkaa sieltä uusinta (tällä hetkellä 3.9.5850) niin pääsee varsinaiselle lataussivulle. Sieltä rullaa kohtaan Download ja valitse puhelimellesi sopiva variantti (moderneissa älypuhelimissa yleensä arm64-v8a) ja klikkaa sitä. Sen jälkeen näet latauksen tarkemmat tiedot, ja paketti ladataan klikkaamalla Download APK ”nappia”.

      Etenkin kännykällä tuo APK Mirror on aika sekava, ja saattaa näyttää välimainoksia, mutta ne voi vain klikkailla ruksista kiinni.

  2. Yritin saada toimimaan, mutta sovelluksen käynnistyksen yhteydessä tulee ilmoitus et ”jokin meni vikaan. Google play palvelut ei näytä toimivan juuri nyt”. Onkohan mitään tietoa tähän ongelmaan?

    1. Voisit yrittää nollata Play palvelut tyhjentämällä sen tiedot ja välimuistin. Prosessi vaihtelee vähän puhelinmalleittin, mutta yleensä onnistuu kun avaat Asetukset -> Sovellukset -> etsi Google Play Palvelut -> Tallennustila -> klikkaa Tyhjennä tallennustila ja Tyhjennä välimuisti.

    1. Saatko Kaija minkälaisen virheilmoituksen? Onhan asentaminen ulkopuolisista lähteistä sallittu puhelimen asetuksista?

  3. Minulla ongelmat alkoivat Googlen ilmoituksella jo pitkään hyvin toimineen, apk-Mirrorista ladatun, A-auton päivitystarpeesta. Ohjelma ei myöskään enää toiminut. Siispä asensin A-auton uudestaan ohjeita noudattaen puhelimeeni (Sony XA2) ja asennus näytti onnistuneen. Kuvaketta klikatessani sain kuitenkin ilmoituksen ”hups, jokin meni vikaan”.
    Poistin latauksen, tyhjensin G-Play välimuistin (muuta ei siellä pystykään tekemään) , latasin A-a uudestaan apk-mirrorista mutta jälleen kuvakkeen klikkaus tuotti saman viestin.
    Herää epäilys, että Google aktiivisesti estää tämän asennusyrityksen. Eivät kuitenkaan ole tuoneet sitä vielä play kauppaansa.
    Onko lisävinkkejä

    1. Terve, minkä asennuspaketin latasit APKMirrorista asennusta varten? Itselläni on tällä hetkellä OP6:ssa versio 4.1.590934-release (arm64-v8a), joka toimii täysin normaalisti.

      Oletko päivittänyt puhelimen kaikki muut sovellukset, etenkin Googlen komponentit, ajantasalle Play kaupasta?

      1. Terve. Puhelimessa ovat viimeisimmät päivitykset. A-auton versio on 4.1.590944-release (arm64-v8a) eli päiväyksen mukaan viimeisin tänä aamuna löytyneistä.

        1. Voisit tietenkin testiksi kokeilla sitä edellistä versiota 4.1.590934. Jos tuo uudempi vaatiikin jonkun tietyn päivityksen Googlen palveluista jota ei vielä ole jaossa Suomessa…

          1. Kokeilin tuota aiempaakin versiota jo ap eikä auttanut.
            Autoajelu kuitenkin auttoi. Nimittäin kun puhelimen G-maps ilmoitti myös reistailusta niin… No, tarkistin Play palvelun asetukset ja sieltähän se löytyi. Tätä uutta luuria käyttöönottessani olin rajannut oikeuksia liikaa ja siksi homma ei toiminut. Annoin ovet auki kaikkeen ja nyt pelittää.
            Kiitos avunannosta ja vilpitön pahoittelu hölmöilyni aiheuttamasta turhasta työstä.

          2. Eipä mitään, hyvä että sait sortattua ja nyt ratkaisu jää tänne näkyviin muillekin!

  4. Itselläni oli samaa ongelmaa Samsung S7:n kanssa eli kun päivitin AA uudempaan versioon, antoi avatessa virheilmoitusta ”Google play palvelut ei näytä toimivan juuri nyt”.

    Itselläni auttoi kun liityin Play palveluiden betatestaajaksi ja päivitin ohjelman.

    -> Asetukset – Sovellukset – Google Play Palvelut – Sovell. tiedot kaupassa – liity betatestaajaksi – päivitä

  5. Saan ladattua sovelluksen ja puhelimessa kaikki ok. Autossa ei kuitenkaan yhdistä, missä vika voisi olla?

    1. Mikä auto millä infotainmentilla sinulla on, ja onko siinä varmasti tuki Android Autolle? Mikäli tuki löytyy niin yleisin ongelmakohta on kaapeli, eli tarvitaan hyvälaatuinen kaapeli auton ja puhelimen väliin. Mieluummin alkuperäinen kaapeli autoon ja tarvikekaapeli kotiin laturiin. Joissain autoissa AA pitää myös erikseen kytkeä jostain asetusvalikosta käyttöön ennen kuin se toimii.

      1. Auto tukee kyllä, koska sovellus oli onnistuneesti käytössä aiemmin. Viikko sitten auto alkoi tarjoamaan mirror linkiä ja siinä ilmeisesti tein vääriä valintoja koska android auto lakkasi toimimasta.

  6. Itsellä kokemus, että laitoin AA:n piuhaan ja ihmettelin, ettei yhdistä autoon. Selvisi, että kun vaimon puhelin oli napannut auton bluetoothin niin pelkkä piuha ei riittänyt. Siis tällainenkin voi olla ongelma

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.