OnePlus 6 on punainen

Telialta testiin saamani OP6 onnistui vakuuttamaan minut niin hyvin, että päätin hankkia sellaisen ihan omaksikin. Testipuhelimeni oli, vaikkakin tyylikäs, niin kovin perinteinen ja yllätyksetön musta. Taasen se versio jonka omaksi ostin on (ainakin valmistajan ilmoituksen mukaan rajoitetun tuotantoerän) räyhäkäs punainen.

Punaisen värisenä on OP6:n versioista saatavana vain 128GB muistilla varustettua versiota. Oman luurini ostin Telian myymälästä, minne vein vaihdossa vanhan LG G4 puhelimeni, jonka hyvitysarvo oli 34 euroa. Onneksi olin saanut Telialta hetken aikaisemmin vanhan asiakkaan etuna kupongin, jolla annettiin ylimääräinen 50 euron hyvitys vaihdossa tulevasta puhelimesta, joten sain puhelimen normaalin 569 euron sijasta hintaa 485 euroa.

Kirjoittelen jonkun hetken päästä lisää käyttökokemuksistani OP6:n kanssa, ja laitan samalla siihen postaukseen vähän enemmän kuvia tästä punaisesta puhelimesta.

OnePlus 6 käyttökokemuksia

Ystäväni Telia Yhteisössä onnistuivat järkkäämään minulle testikäyttöön OnePlussan uusimman version. Muutaman päivän testailun perusteella uskallan jo vähän kirjoittaa ensifiiliksiä tästä uutuuspuhelimesta.

Tämä käyttökokemusartikkeli on julkaistu myös Telia Yhteisössä. Testilaite on OnePlussan Telialle toimittama ja minulla Telialta lainassa.

Jatka lukemista ”OnePlus 6 käyttökokemuksia”

Tivoli Audio Model One BT – bluetooth pöytäradio

Nyt olisi vuorossa pientä esittelyä Tivoli Audion Model One BT pöytäradiosta jonka voitin Telian järjestämästä Muutto ja laajakaista -arvonnasta muutama viikko sitten.

Tivoli Audio on tunnettu Bostonissa päämajaansa pitävä laadukkaiden ja pienikoikoisten äänentoistolaitteiden valmistaja, jonka Model One on ollut jonkinlaisen klassikon asemassa omassa segmentissään ensimmäisen mallin julkaisusta lähtien.

Jatka lukemista ”Tivoli Audio Model One BT – bluetooth pöytäradio”

Android Auto – Lisää älyä infotainmentiin

Ajattelin jakaa vähän tietoja omiin kokemuksiini perustuen Android Autosta ja sen virittelemisestä toimintakuntoon. Hankin tuossa hetki sitten uuden (käytetyn) auton, jossa on kohtuullisen kehittynyt infotainment-järjestelmä, josta kuitenkin puuttuu mm. integroitu navigaattori. Koska auton systeemi tukee Android Autoa, jonka avulla on mahdollista saada Google Maps (tai Waze) navigaattori näkymään auton isommalta näytöltä, päätin tutkia kuinka sen saisi toimimaan.

Jatka lukemista ”Android Auto – Lisää älyä infotainmentiin”